Kaikenkarvaisille kansanedustajillemme koittaa kissanpäivät. Eduskunnan palkkiotoimikunta on päättänyt maltillisesti nostaa kansanedustajien palkkioita seuraavan vuoden aikana yhteensä noin 8 %.
Itseäni jäi kovasti häiritsemään artikkelin loppupuolella esiintyvä huomio: “Palkkioista päättää eduskunnan ulkopuolinen toimikunta puheenjohtajanaan Kelan entinen pääjohtaja Pekka Tuomisto. Kansaedustajat eivät saa palkkaa vaan palkkion.”. Mutta tottahan se taitaa olla, nimittäin palkan eteen täytyy tehdä töitä. Vaan miten on palkkion laita? Lyhyesti palkkiot ja palkat.
Ilmeisesti julkisella sektorilla pyyhkii hyvin. Kuningasidea oli “maltillisesti kiristellellen”, niin ylimääräistä jääkin mukavasti kaikkeen kivaan.
Mitä muuta?
Kulukorvauksia edustajamme saavat kuukausittain kotipaikastaan riippuen
986,81 – 1 809,15 € (verottomana).
Kansanedustajan eläke. Huomaa lopun puolusteleva notaatio kohdassa “Eläkkeen lisäksi ei muita etuja”.
Ja tietysti vielä tämä kaikkien suosikki:
Matkustusoikeus
“Kansanedustajalla on oikeus maksutta käyttää edustajan tehtäviin liittyvillä matkoilla junaa, kotimaan reittilentoja ja busseja. Lisäksi edustajalla on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.” -eduskunta.fi
Eiköhän siitä taas hetkeksi piisaa. Se mielenkiintoinen pointti tässä nyt kuitenkin on, että jos haluat rahoillesi vastinetta, niin äänestä!
